keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Paapan vinkit osa 1 - Valmistautuminen näyttelyyn

Melko usein meiltä kysellään kaikenlaista näyttelyistä. Paapan vinkit on jatko-bloggaus, jossa kertoillaan miten Paapan kanssa toimitaan. Paljastamme jokaisessa osassa muutaman salaisen aseenkin. Paapa ei mene väittämään, että vinkit toimivat kaikilla akitoilla muista roduista puhumattakaan. Jekku-akitaan nämä konstit ovat kuitenkin tehonneet ja tällaisia meidän kokemuksemme ovat..

Valmistautuminen näyttelyyn

Akita ei ole mikään turkkirotu, joten valmistautuminen ja oikea ajoitus ei vaadi ennustajanlahjoja. Ei akitaakaan kannata kuitenkaan ihan uimapukukunnossa tarhasta autoon nykäistä mikäli näyttelystä mielii tuoda kotiin ruusukkeita. Periaatteessa näyttelyihin valmistaudutaan aina samalla tavalla riippumatta millainen näyttely on kyseessä tai matkustetaanko ulkomaille vai pysytäänkö Suomessa. Seuraavaksi kerrotaan miten Paapanen valmistautuu näyttelyihin.

Ilmoittautuminen

Hoidetaan aina ajoissa, mielellään halvimman ilmoittautumisajan puitteissa. Paapan kanssa tiedetään jo koska turkki on parhaimmillaan ja koska kannattaa näyttelyt jättää väliin jollei uimapukukierrokselle tee mieli. Välttääkseen turhan stressin ja kiistelyn näyttelytoimikunnan kanssa, ei koskaan kannata jättää ilmoittatumista viimeiseen päivään. Kotimaisten näyttelyiden tiedot löytyvät Suomen Kennelliiton nettisivuilta tai Koiramme-lehdestä. 
Kennelliiton tapahtumakalenteri
Linkistä pääset Kennelliiton kalenteriin

Ulkomaille matkustaessa kannattaa huomata, että ainakin Baltiassa ilmoittautumisajat umpeutuvat paljon aiemmin kun Suomen näyttelyissä. Ulkomaille lähdettäessä laivan varaus kannattaa tehdä samoihin aikoihin kuin näyttelyilmoittautuminen. Laivayhtiöillä on laivoissa ns. koirapaikkoja, jotka täyttyvät suosittujen kansainvälisten koiranäyttelyiden aikoihin hyvinkin aikaisin. Osa laivayhtiöistä laskee koirien lukumäärää myös niiden nelijalkaisten osalta, jotka matkustavat autossa. Koirille sallittuja hyttipaikkoja on luonnollisesti vielä rajoitetummin. Myöhemmin ilmestyvässä Paapan vinkkien osassa keskitymme tarkemmin ulkomaan näyttelyreissuihin.

Harjoitteleminen

04.09.2005 Let's Go koiranäyttely, Vantaa Kuva: Tiina Vuorio
Kukaan ei lähde kokeisiin harjoittelematta, tai pitämään esitelmää suunnittelematta - miksi siis menisit näyttelykehään valmistautumattomana? Näyttelyharjoituksia järjestävät paikalliset koirakerhot ja erilaiset koiraharrastajien yhdistykset. Match showt ovat nekin oivia harjoitustilanteita sekä sinulle että akitallesi. Lenkillä ohikulkevia voi vaikka pyytää katsomaan koiran hampaita, jos se tuottaa ongelmia. Tärkeää on, että myös esittäjä käy näyttelyssä seuraamassa miten kehässä tulee toimia, jotta debyytti ei kaadu tähän. Apua ja neuvoja kannattaa pyytää ja kuunnella. Lopulta kuitenkin on vain valittava joku tapa toimia ja sitten vain harjoittelemaan.

Myöhemmin ilmestyvissä osissa syvennymme tarkemmin näyttelyiden harjoitteluun ja akitan esittämiseen. Haluamme jo tässä vaiheessa kuitenki korostaa, että näyttelyitä tulee harjoitella leikin varjolla. Kehässäkin pitää olla kivaa ja siitä seuraa puolestaan hyvä esiintyminen. Näyttelyitä voi harjoitella koska vain ja missä vain. Kesken lenkin voi ottaa lyhyen seuraamisharjoituksen näyttelykehässä juoksemisen tapaan. Ja kaikkihan antaa akitalleen nameja eikö? Silloin voi sen ainaisen istumisen ja tassun antamisen sijaan harjoitella välillä myös seisomista paikallaan.

Pesulle mars

Akitat tulee pestä ennen näyttelyä jos ne ovat likaisia. Tuomarin on paljon mukavampi kosketella koiria kun kädet eivät ole harmaat jokaisen karvakorvan koluamisen jälkeen. Osoitat tällä arvostavasi tuomarin työtä ja näyttelyjä yleisemminkin. Monet koiran shampoot pehmentävät turkin koostumusta, joten saattaa olla hyvä hoitaa pesu muutaman päivän etukäteen. Pitäähän akitan päällyskarvan olla hivenen karkeaa, ei pehmeää - eikä ainakaan plyysimäistä. Tarvittaessa pikapesu näyttelyaamuna.

Akitan kauneushoitola asiakasta vailla
Föönäys ei ole pelkästään puudelien touhua! Monen akitan iho on herkkä ja turkin kuivumisen kestäessä luonnostaan tuntitolkulla on parempi kuivailla föönillä. Toisekseen Paapa voi taata, että turkki näyttää paljon tuuheammalta ja isommalta kunnolla selvitettynä ja kuivattuna kuin linttaan kuivahtaneena. Fööniin voi tutustua ennen tositoimiin ryhtymistä vähän kauempaa, jos moinen vekotin hirvittää. Kuivaa ensin koiraa pyyheliinaan niin paljon kuin vain mahdollista. Sitten vain föönaat ja kampaat samaan aikaan. Aikaa tähän kannattaa varata reilusti mutta lopputulos on sen arvoinen. Kamman pitää mennä vastakarvaankin kammattaessa läpi turkin joka kohdasta nykimättä. Tästä tietää, että pohjavilla on selvitetty ja kuiva. Pikapesulla selviää jos viime pesusta on vain vähän aikaa. Ota pyyheliina, kastele se kosteaksi ja hiero koiraa sillä kaikkialta. Kampaa turkki ja föönaa tai anna kuivahtaa. Pese valkoiset tassut ihan vedellä ja shampoolla, kuivaa huolellisesti. Märät tassut ovat hotspotille oivaa kasvualustaa.

Paapa ottaa rennosti myös pesulla
Paapanen kammataan ennen pesua ja pestään Ring 5 Black Out shampoolla kahteen kertaan. Tämän shampoon pitäisi kai korostaa turkin tummia sävyjä eli niitä brindle-raitoja. Valinnan taustalla kuitenkin on se, että tuote sopii Paapan iholle ja tuoksuu hyvältä. Nyt vanhemmiten Paapan silmät ovat alkaneet vähän vuotamaan ja sitä mukaa värjäytymään tuppaavat silmänaluset pestään puhtaaseen veteen kastellulla vanulapulla pesun yhteydessä. Pesun jälkeen kuivataan pyyhkeeseen ja föönataan trimmauspöydällä johtuen ihan siitä että kuivaajan selkä kipeytyy lattialla. Akitakin oppii seisomaan pöydällä, mutta pöydän pitää olla tukeva ja riittävän iso akitalle. Paapa monesti istuu tai makaa osan aikaa. 

Kaunistautuminen

Kynnet leikataan luonnollisesti pesun yhteydessä ja pestään hampaat. Koiran hammastahnaa ja erityisiä hammasharjoja voi ostaa lemmikkieläinliikkeistä. Paapalla on käytössä Aptuksen Bucadog -tahna ja ns. kolmelta sivulta harjaava harja. Mahdolliset hammaskivet rapsutan pois ihan peukalonkynnellä. Toinen edullinen hammaskiven poistaja on kolikko. Eläinkaupasta voi myös ostaa hammaskiven poistamiseen tarkoitetun työkalun. Hammaskiven ilmaantuminen on ihan yksilöllistä ja parhaiten sitä voi ennaltaehkäistä antamalla luita ja/tai puruluita pureskeltavaksi aika-ajoin. 
Mutta kun en minä tahdo olla kaunis! Tahdon olla vaan vahtikoira!


Akita ei ole sellainen rotu, jonka turkki vaatisi näyttelykehään trimmausta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turkkia silti voisi huomaamattomasti saksilla siistiä. Pitkäkarvaisesta ei kuitenkaan parane normaalikarvaista saksia, turkin laadun eron huomaa kyllä. Toisekseen tämä on näyttelysäännöissä kiellettyä. Muistathan lisäksi, että hyvä tuomari huomaa kyllä koiran virheet turkin muotoilusta huolimatta. Saksia käytellään vasta kun turkki on kuivattu ja selvitetty perinpohjin. Suosittelen käyttöön ohennussaksia, jolloin saat turkkiin näkyvän kolon vain kovasti yrittämällä. Jos et ole ihan varma siitä mitä teet, ei näyttelyä edeltävä ilta myöskään ole oikea aika aloittaa harjoittelua. Paapan turkki ei juuri siistimistä vaadi jollei karvanvaihto ole kesken ja edellisestä näyttelystä kulunut pitempi aika. Etuosan ja kaulan "pelastusrenkaat" (pitkää karvaa joka kasvaa renkaana kaulan tai rungon ympäri) napsin ohennussaksilla ja joskus vähän villahousuja siistimmiksi. Ihan vaan, jotta yleisvaikutelma ja ääriviivat olisivat siistimmät. Jos ollaan menossa sisänäyttelyyyn, Paapalta lyhennetään tassun pohjan karvat. Tämä siksi, että Paapan tassuissa kasvaa varsinkin talvisin ihan kunnon töppöset, jotka ovat tosi liukkaat matotetuilla lattioilla. 

Jos akitan silmät tai suupielet alkavat yhtäkkiä värjäytyä, on useimmiten syynä liiallinen kupari ruuassa. Toisilla kyyneleet vain värjäävät ja toisilla ei, mutta mielestäni tämä myös liittyy koiran ikääntymiseen, koska Jekulla ei nuorempana ollut värjäytymiä. Viime vuosina olen kokeillut yhtä värjäytymien poistajaa, jota voin suositella muillekin Trixie Pro Care TränensteinEntferner. Ostin pullon Findogsilta koiranäyttelystä. Ensin ei värjäytymille näytä tapahtuvan oikein mitään, mutta parin kerran jälkeen huomaa eron.

Salaiset aseet

Puhdas ja huoliteltu akitanen erottuu varmasti joukosta ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näillä ohjeilla pääsee jo pitkälle. Oikea asenne on myös tärkeää, mitään ei voita jos ei yritä, eikä kotiin tule kukaan tuomaan sertejä, cacibeja tai titteleitä. Paapa ei koskaan lähde näyttelyyn valmistautumattomana ja huolimatta kehäkokemuksesta, myöskään harjoittelematta. Yleensä akitojen mielestä inhottava peseminenkin on jo yhdistynyt Paapa-koiran mielessä siihen, että tiedossa on jonkinlainen seikkailu.

MV reissukuva 2006
Näyttelyihin valmistautumisessa Paapan salainen ase on Mummi. Hänellä on lähes kolmenkymmenen vuoden kokemus näyttelyistä kaikissa Pohjoismaissa. Mummi ja Vaari kasvattivat 1970-90-luvuilla kennelnimellä of Taipe ja kasvatteihin kuuluivat eri aikoina pk. collie, bichon frisé ja chow chow. Mummilta olemme saaneet apua niin näyttelykuntoon laittamisessa, harjoittelemisessa, tuomarien valinnassa kuin kaikessa muussakin näyttelyihin liittyvässä. Lisäksi Mummi oli korvaamaton apu kuskina Jekun näyttelyuran alkuaikoina kotimaan näyttelyissä! Mummin ja Vaarin kanssa teimme ensimmäisen ulkomaan matkamme Eesti Voittajaan vuonna 2006 ja matkailimme myös Ruotsin Maailman Voittaja -näyttelyssä vuonna 2008. Mummia ei voi ikinä kiittää riittävästi ja toivottavasti saamme taas vinkkejä ja näyttelyseuraa ensi kesänä!

Älä missaa seuraavia osia Paapan vinkeistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti