perjantai 27. syyskuuta 2013

Heinola ERI 21.9.


SSKY:n päänäyttely ja samalla akitojen erikoisnäyttely järjestettiin perinteisesti Heinolassa 21.9. Tämä erikoisnäyttely oli Jekulle neljäs koko sen elämän aikana, joten kovin ahkerasti ei meitä ole erkkarissa nähty. Sillon kerran kun me mukaan kisaan päästään, akitoja olikin sitten ilmoitettu paikalle aivan hurja määrä! Akitoja ensikertalaisena arvostelemaan päässy Rune Fagerström sai kehäänsä arvosteltavaksi neljäkymmentä akitaa, kolme kasvattajaryhmää ja yhden jälkeläisryhmän.

Erkkariin tiemme kulkee...

Hauska aamu siitä, että meillä pakattiin autoon kolme koiran boksia ja vain yksi akita! Onneksi sentään saimme matkaseuraa Hämeenlinnasta yhden shiban ja Tiinan verran. Oli siinä melkoinen keski-ikä mamma ja paapa -kerholla. Tuire 14v ja Jekku melkein 11v. Matka sujui rupatellessa ja ihan huomaamatta olimme jo Heinolassa. Ilmoitettujen akitojen määrästäkin voinee päätellä, että telttanaapureiksi ei ollut vaikeaa löytää akitaihmisiä.

Ensin kuitenkin meidän kehässä oli muita rotuja vuorossa ja kaksijalkaisilla oli aikaa katsella muiden japanilaisten rotujen kehät. Katseltavaa riittikin kiitettävästi, sillä shiboja oli ilmoitettu näyttelyyn 45 yksilöä, kishuja kaksi, kaita neljä ja hokkaidojakin yksi. Sää suosi enimmäkseen, sillä vettä tuli ainoastaa lyhyinä kuuroina. Harmillisesti se kuuro sitten osui akitojen avoimen ja valioluokan kohdalle, joten handleri sai melkoisen suihkun.

Akitoja, paljon akitoja

Viimein päästiin asiaan. Ensin kuitenkin allekirjoittanut pääsi ihmettelemään kehäsihteerien ja tuomarin kanssa Akita ry:n palkintoja ja esittelemään näille pitkän ajan jälkeen uudelleen käyttöön otetun värikisan. Erkkarissa valittiin tänä vuonna paras punainen, valkoinen ja brindle värinen akita parhaalla laatumaininnalla palkituista värien edustajista. Näyttelyssä esitettiin sopivasti kaikenlaiset ropit ja vsp:t sekä ryhmät, joten kaikille palkinnoille oli odotettavissa ottaja. 
Paapa <3 Kuvaaja: Manta Pihala

Kehässä nähtiin paljon erityyppisiä ja -kokoisia sekä -ikäisiä akitoja. Jokainen väri oli lisäksi kiitettävästi edustettuna. Viimein oli Paapasenkin vuoro uroksista viimeisenä. Vastaan asettui komea Aksu. Kehässä käyttäytyminen meni Paapalta rutiinilla ja tuomari sai jopa Paapaselta harvinaiset hännänheilutukset osakseen. Vaan eipä tuo riittänyt SA:n vaan Paapanen sai tyytyä erinomaiseen. Urosten veteraanit voitti punainen Aksu tuloksella ERI1 ilman SA:a. Uroksissa voittaja oli upea punainen Kita, toiseksi sijoittui komea punainen Marski. Kolmannen sijan vei brindle Jyry ja neljännen myöskin brindle värinen Reetu. 

Nartuilla jatkettiin, jossa ERI SA irtosi hieman uroksia "helpommin" ainakin mitä näiden tulosten lukumäärään on uskominen. Lopulta paras narttu kehässä oli jopa ahdasta huolimatta normaalia isommasta kehä pinta-alasta. Paras narttu ja lopulta ROP oli hieno brindle Utu, josta samalla tehtiin Suomen muotovalio. Mikä aivan upea päivä Utun omistajille ja kasvattajille! Toiseksi paras narttu Fagerströmin mielestä löytyi nuortenluokasta, kutsumanimeltään Yume. Kolmanneksi selviytyi punainen Hulda ja neljänneksi punainen Hurja.

VET-urokset. Kuvaaja: Manta Pihala
ROP:n valinnan jälkeen homma jatkui parhaan veteraanin valinnalla, joka olikin selvä jo annettujen laatumainintojen perusteella. Ainoa ERI SA:n saanut veteraani oli kaunis Aiko, joka oli ROP-VET. Aksu oli siis puolestaan VSP-VET. Kaikki kolme kasvattajaryhmää saatiin esitetyksi ja jokainen palkittiin KP:lla. Voiton vei Vuorenvarman ryhmä. Jälkeläisryhmistä saatiin esitettyä vain yksi, joka oli Pandayan Axukin eli tuttavallisemmin Kamin (toim. huom. Paapan Rakkaan) yhdestä pentueesta koostuva jälkeläisryhmä. Ryhmä palkittiin KP:lla ja se oli sitä mukaa ROP-jälkeläisryhmä. Akita-nuorukaiset saivat hienosti lisää näyttelykokemusta aina isosta kehästä asti.

Kun viralliset kilpailut oli saatu käytyä, oli vuorossa värikisa. Kehään kutsuttiin kaikki ERI SA:n saaneet akitat väreittäin. Kovassa kisassa punaisten parhaaksi kruunattiin Jin, brindleissä voiton vei Jyry ja valkoisin koira oli Hito. Huolimatta pitkästä päivästä ja akitan esittelyvuorosta kehän viimeisenä rotuna osallistujia riitti. Erikoisnäyttelyyn ja sen tunnelmaan sopivat juuri tällaiset erikoisluokat!

Kotimatka voi alkaa

Päivän meidän joukkueelle kruunasi Tuiren palkitseminen näyttelyn vanhimpana veteraanina. Huolimatta  järjestäjien sekoilusta palkinto meni lopulta oikeaan osoitteeseen. Ja kaikki saattoivat nähdä miten Tuiresta on yhä 14 vuoden iässä ihan mielettömän hauskaa mennä kehään! Akitoille ei harmillisesti lisämenestystä isoista kehistä, joten japanilaisten rotujen menestyksestä BIS-kehässä vastasi yksin shiba veteraani upealla BIS-VET4 sijoituksella. Lopulta jäljellä oli enää kaikkien mukavien akitanäyttelyihmisten hyvästely ja teltan purku. Olipas upeaa nähdä pitkästä aikaa niin paljon tuttuja samassa paikassa ja niin paljon ihania akitoja. Tässä syitä kerrakseen miksi erkkariin on tullut osallistuttua ilman koiraakin.

Paapa erkkarissa. Kuvaaja: Manta Pihala

Lopuksi pitää kuitenkin sanoa, että hieman haikein ja pettyneinkin tunnelmin ollaan näin erkkarin jälkeen. Harvoin meitä harmittaa kun näyttelystä lähdetään ajamaan kotiin oli tulos mikä tahansa. Näyttelyissä on paljon muutakin mukavaa kuin voittaminen. Tämä ei ole tyhjää puhetta, vaan oikeasti tällaiset ovat tunnot. Mukavaa toki oli tälläkin kertaa, mutta pettymys vain taisi olla tavallista suurempi. Paapan ilme oli niin surkea kun paras uros kehä alkoi ja handleri häipyi kehään toisen akitan kanssa. Kun ei Tiinan luota päässyt kehään mukaan, niin Paapahan pönötti sitten kehän laidalla arvokkaasti. Voi meidän Paapa-koiraa! En toki mene väittämään, ettei voittaminen olisi kivaa. Erityisesti menestystä myös erkkarista edes sieltä veteraaneista toivoisi tämän ikäisen koiran kanssa. Sitä kun ei voi tietää onko sillä enää mahdollisuuksia edes osallistua ensi vuonna. Toivottavasti on, sillä Paapalla oli taasen kivaa kehässä huolimatta vesilätäköistä, joista muodostui melkoisia agilityesteitä. Tuomarin mielestä Paapanen ei vain ansainnut SA:a tänään ja Aksu oli komeampi. Ei voi mitään. Aina ei voi voittaa ja seuraavaan näyttelyyn on jo ilmoittauduttu ;)

Akita-tulokset

Tällä kertaa akita-tulokset sponsored by Akita ry ja lisäksi kuvia menestyneistä:

SSKY:n päänäyttely, Heinola 21.9.2013 / SSKY main show & speciality show for akitas, 42 entries.
Tuomari / Judge:  Rune Fagerström, Finland


UROKSET / MALES:
....
Kaakkomäen Kouji VET ERI2

tiistai 10. syyskuuta 2013

Vantaa KR 8.9

Ei pitäisi nuolaista ennenkuin tipahtaa. Pettymykset olivatkin vuorossa vasta tänä viikonloppuna, kun ei se karva vaan vieläkään ole ihan valmis talvea varten. Akitat arvosteli Vantaan kaikkien rotujen näyttelyssä Esa Ruotsalainen. Päivä oli kuumaakin kuumempi ja ajankohtaan nähden superkesäinen. Akitoja oli ilmoitettu näyttelyyn seitsemän, mutta niistä vain neljä esitettiin.

Että sellaista

Akitaurokset eivät kumpikaan miellyttäneet tuomariamme, niin erilaisia kun Linus ja Jekku ovatkin. Linuksen osaksi tuli laatuarvostelu H johtuen vielä nuoren pojan kevyestä yleisvaikutelmasta. Jekulle tulokseksi samoin H, jonka tuomari kyllä korosti johtuvan enimmäkseen päivän kunnosta. Pahoitteli vielä, että karva jos olisi ollut näyttelykunnossa, niin tulos olisi voinut olla parempi. Nartuissa jatkettiin nousujohteisesti, kun junnuluokan koiralle annettiin EH. Mutta onneksi akitoista löytyi sentään yksi, jolle tuomari pääsi antamaan kaiken. Hulda oli yhä aivan yhtä kaunis kuin Joensuussakin ja siitä saatiin leivottua ROP kera ERI1 SA:n.

Akita-tulokset

Vantaa KR 8.9.2013 / Vantaa all breed show
Tuomari / Judge: Esa Ruotsalainen, Finland

UROKSET:
Jikino Kensha No Malfurion JUN H
Kaakkomäen Kouji VET H

NARTUT:
W'Natsuki Go Tomimopa JUN EH1
Viribus Unitis Uma Pan VAL ERI1 SA PN1 ROP